Olin kovin masentunut alkaessani neulomaan, mutta halusin tehdä jotain mikä auttaisi minut takaisin työhön ja elämään. Ensin kudoin kaulaliinan ja yritin ajatella samalla vain pientä pojantytärtäni, joka sen saisi. Oli mukava nähdä kuinka työ edistyi ja ajatukset pysyivät kasassa. Siitä innostuin tähän "terapiaan" lisää ja kuinka ollakaan päivä päivältä oloni parani. Oli ihanan rentouttavaa katsella puikkojen liikettä ja kuulla hiljaista kilinää. Mieleen tulvi monia mukavia muistoja entisistä töistäni, Joita nuorempana joskus tein. Muistin myös äitini, kun hän neuloi lapsilleni. Ajattelin, että tässä minä nyt vuorostani mummona neulon sukkia lapsenlapsilleni. Tuntuu kuin olisin joka työhöni neulonut hitusen vanhoja muistoja. Ne olivat kirkkaita ja lämpöisiä, aivan kuin käyttämäni villalangat. Nyt olen aloittanut norjalaistyylisen villatakin tekemisen nuorimmaiselle prinsessalle. Kyllä siitä varmasti lämmin tulee kun on lämmöllä ja rakkaudella tehty. Joskus itsehoito onnistuu parhaiten, ainakin on hymy tullut huulilleni takaisin. retuli