Pisti taas mietityttämään tämä duunarin elämä. Jouduin tässä eräänä päivänä johtajan juttusille töihin paluuni tiimoilta. Nykyään kun niinsanottuun aktiiviseen välittämiseen kuuluu, että johtaja keskustelee työntekijän kanssa pitkän sairasloman jälkeen. Jos nimittäin on 5 kertaa, tai yhteensä 21 päivää vuoden sisällä työstä poissa, täytyy johtajan kanssa keskustella mistä johtuu ja mitkä on jatko näkymät. Siinä sitä sitten yrittää, pieni syyllisyyden tunne rinnassa selittää mitä on ollut ja miltä nyt tuntuu. Vähän vaikeeta, kun ei kaikki ole itsellekään selvää. Ja kun ei ole selvänäkijä, niin tulevasta on paha mitään sanoa. Tähän keskusteluun jouduin jo toisen kerran. Syksyllä olin ensimmäisen kerran selittelemässä käsileikkauksista johtuneita sairaslomia. Silloinkin oli tosi vaikea arvioida kuinka jaksan työssä, koska lääkärikään ei osannut sanoa kauanko täydellinen paraneminen kestää. Arvio oli, että puolesta vuodesta vuoteen. Nyt on vuosi kulunut, mutta toinen käsi on vieläkin ajoittain kipeä. Ehkä johtuu kutomis innostuksestani. Päätin kuitenkin olla rehellinen ja kertoa minkä tiedän. Vähän sain hänet hämilleen , kun kerroin mitä sairauksia minulla on ja kuinka joudun ottamaan 7 lääkettä joka aamu. Ja valmiiksi kerroin, että yksi leikkaus on taas tulossa. Vaikka ei se hänen asennettaan mihinkään muuttaa. Asenteessa mielestäni kyllä olisi muutettavaa. Sillä sairastuttuani masennukseen ja kertoessani, että sitä hoidetaan, sain vaan kuulla että se ei saisi näkyä töissä. Siispä ystävät hyvät sairastaa saa, mutta se pitää tehdä kotona, töihin sitä ei saa ottaa mukaan. Mutta kotonakin saa sairastaa vain omalla ajalla, sillä muuten joutuu puhutteluun.Sitä minun tuhmä pääni ei vain ymmärrä, kuinka masentuneen oloa tällainen "aktiivinen välittäminen"voisi parantaa, mielestäni se vaan lisää ahdistusta, syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunnetta. Onkohan muilla työpaikoilla sama käytäntö?